keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Huhtikuun tapahtumia


Kotexin Pääsiäisvisa 9.4.

Kotexin ensimmäistä etätapahtumaa vietettiin visailun muodossa. Osallistujamäärä yllätti illan visahostin positiivisesti, kiitos vielä kaikille osallistujille! Visakierroksia oli yhteensä kolme ja kierrosten teemat pyörivät pääsiäisen ympärillä eri näkökulmista katsottuna. Kuvanmukaiset Kinder-suklaamunat olivat kierrosten palkintoina voittajille. Iltaa vietettiin mukavissa merkeissä jäsenistön kesken ja uusintaa visailun suhteen tulee vielä myöhemmin keväällä.





Lemmikkilive 14.4.

Lemmikkilivessä nautiskeltiin rennosta hengailusta ja suloisten lemmikkien ihailusta. Lemmikkeinä paikalla oli marsuja, koiria sekä kissa omistajineen. Lisäksi liveilyyn osallistui useampikin lemmikkifani ilman omaa lemmikkiä. Liveillessä esiteltiin lemmikit ja loppuaika rupateltiin vapaasti.  Oikein onnistunut mukava tapahtuma!


Kotexin etävujusitsit 18.4.

Korona-tilanteen takia 17.-18.4. suunnitellut Kotexin 45v vuosijuhlat jouduttiin siirtämään syksylle, mutta juhlimme silti alkuperäisenä juhlaviikonloppuna etänä Zoomissa! Vaikka osallistujamäärä ei ollutkaan ihan yhtä suuri kuin livesitseillä, oli meillä sitäkin hauskempaa. Ohjelmassa oli toastien sanoittamien korona-aiheisten sitsilaulujen laulamista, Piirrä ja arvaa-visailua, Kahootia ja syntyipä kaksi hienoa runoakin. Illan toastit aka vuosijuhlamestarit kiittävät kaikkia osallistujia todella mukavasta illasta!


"Korona tuli, lumi suli 
vujubooli pulipuli.

Olisin halunnut olla kännissä 

mutta nyt ollaan bännissä.

Kotex neljäviis, siitä viis

oranssii energii siis!"



"Oi korona

se meidän vuosijuhlat syksylle heittää

täytyy 45 -vuotiaalle Kotexille kotona viinit keittää

Oi korona

meiltä ei oranssia energiaa etänäkään puutu

joten ei tapahtuma siitä miksikään muutu"








Leipomislive 23.4.

Torstaina Kotexin instagramissa leivottiin livelähetyksessä brownieita suklaasattumilla ja banaanikakkua. Leipurina toimi käsityötieteen puolen opiskelija, jolta puuttuu jauhopeukalot kokonaan. Kommelluksilta ei siis säästytty, mutta kokemuksen puutteesta huolimatta jopa tämä leipuri onnistui leivonnaisissa. Nams! Reseptit löydät kokonaisuudessaan tämän linkin takaa. Reseptit sopivat pienillä muutoksilla ihan kaikille.





Viinijooga 24.4.

Perjantaina pidimme ViinijoogaLIVEN Instagramissa. Ohjaajana toimi Minttu. Minttu on käynyt joogaohjaajakoulua Byron Bay:llä Australiassa ja hän valmistuu tänä keväänä. Tunnin alussa käytiin läpi perusasioita ja ''sääntöjä'' tulevaan harjoitukseen. 
Säännöt olivat: 
- Jos oikea ja vasen menee sekaisin, OTA HÖRPPY 🍷
- Jos läikytät viiniä, OTA HÖRPPY 🍷
Ohjaajakaan ei onnistunut välttämään sanoissaan sekoamista tai läikyttämistä. 
Tunnelma livessä oli ainakin kameran takana miellyttävä ja rento. 


                            Toivottavasti pidit tunnista, jos seurasit liveä. 
                                           Terkuin Essi L & Minttu


VappuViinatVeks 28.4.

Vappuviikon tiistaina Kotex ja Epsilon järjestivät yhdessä Zoomin välityksellä rennon ja matalan kynnyksen hengailuillan; VappuViinatVeks-tapahtuman. Ilta aloitettiin drinkkireseptien jakamisella ja drinkkien valmistamisella, jonka jälkeen siirryttiin pelaamaan erilaisia juoma- ja seurapelejä. Webbikamerojen äärelle oli mukavasti eksynyt porukkaa ja tapahtuma toi erilaista tekemistä vappuviikolle. Mukana olleet osallistuivat rohkeasti heittäytyen erilaisiin illan aikana pelattuihin peleihin.


Kotexin Vappuvisa 30.4.

Kotexin vappuviikon huipensi Kotexin Vappuvisa. Osallistujia oli päivään nähden kivasti paikalla, kiitos kaikille osallistujille! Visakierroksia oli yhteensä kolme ja kierrosten teemat pyörivät vapun ympärillä. Iltaa vietettiin mukavissa merkeissä jäsenistön kesken vappua samalla fiilistellen. Kotexin Pääsiäisvisan ja Vappuvisan pitäminen oli oikein mukavaa, toivottavasti pääsemme syksyllä livenä yhdessä pubivisailemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti